Pienikin apu auttaa -tuen Suomen Punaisen Ristin toimintaa

Hyviä uutisia!

Tuen heinäkuusta alkaen kuukausittain Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaa.

Olen pitkään miettinyt hyväntekeväisyyskohdetta ja Punainen Risti tuntui sopivalta. Toiminta on monipuolista ja hyvin organisoitua. Ei tarvitse huolehtia, meneekö apu perille.

Tuntuu reilulta antaa osa tuotoista hyväntekeväisuuteen. Summat ei ole suuria, mutta pienistä puroista, pienistä puroista…


Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat kotimaassa onnettomuuksiin ja muihin kriisitilanteisiin joutuneita ihmisiä.


Vapaaehtoiset auttavat onnettomuuksien uhreja ja tukevat viranomaisten tekemää työtä. Apua annetaan äkillisissä onnettomuustilanteissa, joiden vaikutukset ovat yksilöille tai perheelle kohtuuttomia ja vaikeuttavat arjessa selviämistä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi:

tulipalo
luonnononnettomuus
liikenneonnettomuus
rikoksen uhriksi joutuminen
suuronnettomuus
tapaturmat
yksinäisyys

Apua voidaan antaa henkisenä ja aineellisena tukena.
 
Ehkäisemme syrjäytymistä

Huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ehkäiseminen ovat oleellinen osa Punaisen Ristin kotimaan apua. Paikallisosastoissa kehitellään erilaisia tapoja, joilla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Tarkoituksena on parantaa tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia selvitä arjesta omatoimisesti.

Lisätietoa eri alueiden toiminnasta tarjoavat piiritoimistot.

Suomen Punainen Risti

Kuukauden myynti vaikuttaa lahjoitussummaan. Katso tarjoukset täältä