Numa – suomenlapinkoira

Viikon kuva 5/20, Numa

Kävin moikkaamassa hauva-vauvaa. Suomenlapinkoira Numa, oikealta nimeltään Henshaw Šulši, oli vallan vauhdikas veikko. Hirmu touhuaminen päällä ja terävät naskalihampaat joka paikassa kiinni. Kuten pentukoiralla pitääkin.

Vauvalla oli ikää huimat 12 viikkoa, mutta se ei vaikuttanut hirmu pennulta enää. Ehkä rotu ei vaan ole tuttu. Monilla pennuilla on valtavat tassut, mutta tämä rekku oli kovin sopusuhtainen.

Kun tapaa oman koirarodun pennun, ei meinaa pysyä housuissaan. Muistan, kun kävimme Ipin (kääpiösnautseri) kanssa käppänäleirillä, kun se oli pieni. Naureskelin ensin, että mitähän nää nyt niin koiriaan huutelee, kyllähän ne erottaa toisistaan. Ja hetken päästä huutelin Ipiiiii, vaikka koira oli ihan jalan juuressa. Toisena päivänä leirille tuli ihan pikkupentuja ja olin aivan sulaa vahaa. Erityisesti omanväriset, mustat, pennut olivat niiiiiin ihania!

Luonto on järjestyt niin, että pennut, poikaset, kilit, vasikat ja vauvat ovat aivan ihania. Ehkä näin elämä säilyy parhaiten, jos tiukka paikka tulee. Hoitovietti emällä on hurja ja se suojelee lapsiaan lajista riippumatta. Tai no, joku biologi tähän toteaisi, että eivät toki kaikki!

Numan kennel on Yritorniossa ja se tuli etelään junalla. Ipin Wäkkärän-kennel oli Nurmijärvellä ja kissan otin lopulta vielä lähempää Fannidolls-kasvattajalta Tuusulasta. On ihan kiva, kun voi pitää yhteyttä kasvattajaan ja varsinkin sijoituskuviossa on kätevää olla lähellä.

Jätä kommentti