Mojito

1 lime lohkoina

10-15 mintunlehteä

2 tl ruokosokeria

n. 3 dl jäämurskaa

sitruunalimua

Laita puolikkaan limen lohkot, minttu ja sokeri mataliin laseihin. Survo aineksia, jotta maku irtoaa limestä ja mintusta. Murskaa jääpalat FusionMaster jäämurskaimella ja laita jäämurska laseihin. Viipaloi puolet limesta viipaleiksi Mandojuniorilla ja koristele juoma. Kaada lopuksi joukkoon sitruunalimu. Terästä halutessasi vaalealla rommilla. Tarjoa heti!

Ohjeessa kaksi annosta

Riisipuuro uunissa

2 dl puuroriisiä

0,5 tl suolaa

1 l  vettä

1 kanelitanko

2 dl kuohukermaa

Sekoita UltraPro-uunivuoassa riisi, suola ja kiehuva vesi, lisää kanelitanko. Laita kansi väärinpäin päälle. Paista 200 asteessa 30 min.

Lisää joukkoon kuohukerma, poista kanelitanko ja laita vielä hetkeksi uuniin.

Puuro on kuin kattilapuuroa, ilman uunipuuron pintaa. Jos haluat perinteistä uunipuuroa, laita padan kansi oikein päin, jolloin ilma-aukot toimivat.

Helppo kesäkurpitsalasagne

Kaksi keskikokoista kesäkurpitsaa

400 g jauhelihaa

0,5 pkt Koskenlaskija-tuorejuustoa

500 g tomaattimurskaa

0,5 dl aurinkokuivattua tomaattia

Suolaa

Basilikaa

Mustapippuria

(Kuivattuja sieniä)

150 g juustoraastetta

Viipaloi kesäkurpitsat MandoChefillä ja hienonna valkosipuli ja aurinkokuivattu tomaatti Yrttileikkurissa.

Paista jauheliha ja lisää joukkoon valkosipuli, aurinkokuivattu tomaatti ja kuivatut sienet hienonnettuna. Sulata joukkoon sulatejuusto ja lisää tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua hetki. Laita UltraPro-vuokaan kerros kastiketta. Lisää tämän jälkeen vuorotellen kesäkurpitsaa ja kastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 200 asteessa 45 minuuttia.

Talkkuna-mustikkapiirakka

Pohja

2 dl                      vehnäjauhoja

1,5 dl                  talkkunajauhoja

2 tl                       leivinjauhetta

1 dl                      sokeria

100 g                   voita

2 dl                      kermaviiliä tai Bulgarian jogurttia

Päälle

7 dl                      mustikoita

0,75 dl                sokeria

1 rkl                     perunajauhoja

Sulata voi MicroCook-kannussa ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet Kaapimella Mittamarissa ja lisää voisula ja kermaviili/ruokajogurtti. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina Kaapimella piirasvuoan (halkaisija 27-28 cm) pohjalle ja reunoille.

Riko osa mustikoista haarukalla. Lisää sokeri ja perunajauho. Kaada täyte pohjalle.

Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.

Lähde: Valio